sunnuntai 27. lokakuuta 2013

sunday

Mä vihaan sunnuntaita! On niiiin tylsää, väsyttää eikä aika kulu millään. Olisin ilomielin aina sunnuntaisin töissä jos vaan olisi tarjolla. Toisaalta, sunnuntaisin on aikaa tehdä kaikennäköistä. Tänään sain laitettua kirpputorille meneviin tavaroihin hintalaput.

Viikonloput menee niin äkkiä aina ohitse. Eilen sain aikaiseksi käydä isälläni laittassa autoni talvikuntoon ja hiukan siivoamassa sitä. Illalla olin kaverini kanssa viereisellä paikkakunnalla käymässä ja hiukan ajelemassa. Kävin eilen aamulla myös parturissa laittamassa hiuksiini tasoittavan värin päälle. Tosiaan, olin n. viikko sitten parturilla ja hiuksiani vaalennettiin hiukan. En kuitenkaan ollut tyytyväinen ja päätin itse vaalentaa hiukan lisää, huonolla lopputuloksella... Hiuksistani tuli oranssin/keltaisen väriset! No, onneksi pääsin nopeasti parturille. Laitettiin eilen kylmän vaalea väri päälle ja lopputulos on ihana! Viileän ja beigen sekoitus.



Huomenna onkin jännitävä päivä, nimittäin vaihdan uuteen työssäoppimispaikkaan! Menen keskustan ala-asteelle koulunkäyntiavustajaksi 3. luokalle suorittamaan valinnaisen jakson työssäoppimisen. Siellä olisi tarkoitus olla 3 viikkoa, jonka jälkeen pääsenkin palkalliseen työssäoppimiseen loppuajaksi! Ihanaa, eipä tarvitse huolehtia mistä keräisin joululahjarahat :) Luultavasti jään suoraan työssäoppimisesta jouluun asti töihin.

Mulle tuli viimeviikolla pieni h&m paketti sekä yksi Onlyn paketti. Vaatteita ei voi koskaan olla liikaa <3 Sain myös idean laittaa makuuhuoneen sisustuksen uusiksi, joten tilaukseen lähti kivoja juttuja, vielä kun postiin tulisi! Ensi viikolla odotan myös uutta toppatakkia tulevaksi.





Ensi viikkoon!

torstai 24. lokakuuta 2013

30 things about me

1. Nuorempana ollut tooosi menevä ja äänekäs, nykyään oon aika hiljainen ja rauhallinen.
2.Olen aikamoinen kotihiiri. Tykkään olla kotona ja löhöillä.
3. Mun perheeseeni kuuluu äiti, isä ja isoveli. Äitini on minulle tärkeä, kerron äidille melkeinpä kaiken.
4. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt noin 10 kuukautta. 
5. Muutimme yhteiseen asuntoon noin 2 kuukautta sitten.
6.Mulla on paniikkihäiriö, joka voi tulla esimerkiksi suurista ihmismääristä, jännityksestä, pelosta.
7.Mulla on yksi tooooodella suuri pelko, joka liittyy oksennukseen! Saan oikeasti kauhean paniikkikohtauksen kun näen jotain oksennusta tai kuulen siitä! Tämä johtunee mun lapsuudesta tulleesta traumasta.

2012
8.Poltan tupakkaa, mutta en ole juonut muutamaan vuoteen alkoholia. (mitä nyt korkeintaan 1-3 silloin tällöin).
9. Ylä-asteen jälkeen en oikein osannut päättää minne lähtisin opiskelemaan. Hain mm. auto-, raksa- ja turvallisuuspuolelle. Nykyiseen alaani olen tyytyväinen.
10. Aloitan uudessa koulutusohjelmassa, sairaanhoidossa ja huolenpidossa tammikuussa.
11. Tarkoituksenani olisi valmistua keväällä 2014 ja siitä jatkaa opiskeluja sairaanhoitajaksi.
12. Mulla on pakkomielle siivota joka päivä. Aina kun näen roskan lattialla mun on pakko imuroida se pois! Ja mua ärsyttää kun tavaroita ei laiteta takaisin omalle paikalleen! 
13.. Toinen pakkomielle mulla on koko ajan tilata kaikkea! Melkeinpä joka viikko postiin tulee uusi paketti.. Tilaamista on _ oikeasti_ todella vaikea lopettaa! Ehkä viimeistään silloin kun rahat loppuvat :D
14.Vaatekaappin vaatteistani suurimmassa osassa on vielä hintalapaut paikoillaan. Nämäkin vaatteet vien todennäköisesti aina lopuksi kirpparille.
15. Mun on tosi vaikea olla tyytyväinen johonkin tiettyyn asiaan, esimerkiksi mun hiuksiini. Värjäilen niitä usein ja laitan pidennyksiä. Koskaan en silti ole tyytyväinen viikkoa kauempaa. ARGH!
16.Kyllästyn nopeasti myös esimerkiksi puhelimiin. Ostan aina uuden puhelimen, kyllästyn, myyn ja ostan toisen. Puhelimia mulla on ollut satoja.
17.Olen myös ollut monessa työpaikassa töissä, kyllästynyt ja halunnut jonkun uuden paikan.

2011
18.Mun on erittäin vaikea päättää asioita. Esimerkiksi jos löydän kivan paidan ja siitä kaksi kivaa väriä, pähkäilen tosi kauan kumman otan. Ja useimmiten kadun päätöstä ja menen vaihtamaan toiseen.. Olen varmaan postin vakioasiakas, käyn siellä niin usein hakemassa paketin tai palauttamassa.
19..Mä vihaan mun tatuointeja, jotka olen joskus tyhmyyksissäni nuoruudessani ottanut. Tekisin mitä vain että saisin ne pois!!
20.Myös mun lävistyksistä jääneet arvet naamataulussa on tosi kivat...
21. En tykkää mun ruskeista silmistä, yök!
22. En seuraa mitään tv-ohjelmia enkä usein myöskään katso telkkaria.
23. Rakastan joulua yli kaiken! Ostan aina kauhealla rahamäärällä lahjoja ja kaikkea krääsää.
24. Rakastan myös amarillon ruokaa<3
25.En osannut ennen tehdä alkuunkaan mitään ruokaa, mutta nyt kun ollaan muutettu poikaystävän kanssa yhteen niin oon opetellu hiukan tekemään jotakin. Syy lienee siinä että vihaan ruoanlaittoa.

2012
26. Mulla on ihan hirvä stressi tällä hetkellä mm. koulusta, töistä, raha-asioista....
27.On _tosi_ kiintynyt mun poikaystävään, en pysty enää edes nukkumaan yksin ilman, että heräilen yössä tunnin välein. 
28. Tärkein paikka mun elämässä on lapsuudenkotini Eurassa, jossa isäni nykyisin asuu. Sinne on ihana mennä välillä vaan olemaan.
29. Mun piti aluksi tehdä 50 asiaa musta, mutta näitä on niin vaikea keksiä, että tyydyin 30 asiaan....
30... Odotan huomenna alkavaa viikonloppua <3
31. Tää on varmaan ihan täynnä kirjotusvirheitä, mutta en nyt jaksa alkaa tarkistamaan!

perjantai 18. lokakuuta 2013

diamonds are not forever

taas yksi viikko takanapäin. Viikot menee nykyään niin nopeasti, tuntuu välillä että tunnit loppuvat kesken. Tällä viikolla työssäoppimiminen meni nopeasti. Yhtenä päivänä kävin mm. yhden asukkaan kanssa Porissa ostoksilla! Reissu meni todella kivasti! Ensi viikon maanantaina ohjaava opettaja tulee käymään väliarvioinnissa, hui!

Huomenna olisi töitä taas tarjolla. Ehkä sen vielä jaksan, koska seuraavaan kolmeen viikkoon mulla ei ole yhtäkään työvuoroa merkittynä! Toivottavasti silti töistä soitettaisiin muutamaan vuoroon että hiukan tienaisi. En tiedä miten tuun kestämään ensi viikon, suurimmalla osalla on syysloma, myös mun poikaystävällä! Hiukan ärsyttävää jättää se tänne aamutuimaan röhnöttämään kun itse saa lähteä työssäoppimaan. Taidan olla hiukan ilkeä ja herätellä hänet joka aamu!

Kävin tällä viikolla torstaina parturissa. Lähdettiin vaalentamaan hiuksia ja lopputulos olikin parempi mitä odotin! Tumma väri lähti hiuksista hyvin pois. Vielä ajattelin hiukan vaalentaa ja laittaa muutamia raitoja sekaan.


Tänään käytiin Porissa taas hiukan ostoksilla. Ruokaa oli tarkotus käydä ostamassa, mutta tottakai mukaan tarttui taas muutakin.. Myös yksi talvitakeistani tuli postissa tällä viikolla.





     Kengät - Kookenkä
     Hiustuotteet - Fanlet
       Koru - Vero Moda
      Takki - Vila 

Odotan niiin innolla jo joulua! Oon aina ollut jouluihmisiä, kämppä aina täynnä kaikkea joulukrääsää. Ihanaa päästä ostelemaan joululahjoja ja paketoimaan niitä <3 Pakkasta ja luntakin saisi jo tulla!

Ensi viikkoon, hyviä viikonloppuja! 

perjantai 11. lokakuuta 2013

autumn

Oon niiiiin väsynyt! Tänään on perjantai eikä työviikko ole edes ohitse, huomenna ja sunnuntaina töihin. Ei siis yhtään vapaapäivää tiedossa ennen seuraavan viikon sunnuntaita. Tällä viikolla on ollut kauheasti menoja! Maanantaina siis alkoi työssäoppiminen. Työssäoppimisen suoritan paikassa, joka on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille. Ensimmäinen viikko on mennyt todella nopeasti ja kauhesti on opittavaa. Mulla alkaa myös uudet kuviot koulun suhteen ensi tammikuussa, jos kaikki nyt saadaan järjestettyä! Suunnitelma kuulosti kivalta! 

Kävin ostamassa orkidean tällä viikolla, ihana!

Tänään Veerakisu lähti äitini luokse vierailulle viikonlopuksi. Kotona on nyt niin rauhallista! Miten yksi kissanpentu voikaan saada niin paljon menoa ja meininkiä aikaan?
Samalla kun vein kissan äidilleni, kävin hiukan kuvailemassa ulkona. Nopeasti muutamat räpsityt kuvat:







Mulle tuli tällä viikolla yksi kolmesta mun uusista talvitakeista, jotka olen tilannut. Tämän tilasin H&M:ltä. Takki on aivan ihana! Postissa tuli myös paita, jota olen kauan metsästänyt.



Tänään vietän rauhallisen illan, jotta jaksan huomenna aamuvarhaisella lähteä töihin. Otin äskön myös hiuslisäkkeeni pois. Joo, otinhan mä ne vasta vähän aika sitten. Oon kuitenkin nopea kyllästymään. Mulla on mennyt hirveästi rahaa hiuksiin, kun kyllästyn aina niin nopeasti! Mutta syy, miksi otin hiukset pois, on ensi viikon torstaina oleva parturiaika! Mulla on kiva suunnitelma hiuksien suhteen, toivottavasti saadaan se toteutettua!
Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

weekend

Viikonloppu ohitse, joka menikin rauhallisissa merkeissä, tien päällä ja töissä. Tänään käytiin äkkiä Porissa ostoksilla. Tarttui taas muutama uusi rätti mukaan!





Vero Moda


Huomenna mulla alkaa työssäoppiminen, joka kestää 7 viikkoa, HUOH! En yhtään jaksaisi, mielummin istuisin koulunpenkillä. No, toivottavasti on edes mukava paikka. Ensi viikko on toosi täynnä taas kaikkea, työssäoppimista, töitä, koulua.. Ja viikonlopunhan oon kokonaan töissä! Tämä ilta meneekin leffa katsoessa. Kauheen vähän taas on kerrottavaa, ensi viikkoon!


torstai 3. lokakuuta 2013

challenge

Kiitä haasteen antajaa.
Valitse 5 blogia (alle 200 lukijaa) ja jätä kommentti blogin omistajalle.
Toivo että ihmiset, jotka olet haastanut, jatkaisivat haastetta eteenpäin.
Kiitos  haasteesta Riia:) Haastan:


5 asiaa joita tarvitset päivittäin:

-Kännykkä
-Unta
-Hygieniatuotteet (meikit, hiusharja..)
-Lääkkeet
-Ulkoilma

 5 kirjaa joita suosittelet:

-En lue yhtään kirjoja :o

 5 materialistista joululahjatoivetta: 

-Muumimukeja,lakanoita, pyyheitä
-Silitysrauta
-Mocca master
-Vaatteita
-Uusin GTA!

 5 paikkaa jossa haluaisit käydä:

- Talvisin oon aina halunnu mennä johonkin pohjoseen, Levillä olis kiva käydä!
-Saksa jAuschwitz!
-Mexico
-Thaimaa
-Viro

 5 adjektiivia jotka kuvaavat sinua:

-Rauhallinen
-Herkkä
-Siivoushullu
-Unelias
-Iloinen

 5 elämänohjetta jotka antaisit muille:

-Auta muita niin paljon, kuin haluaisit heidän auttavan sinua
-Älä mieti menneitä vaan keskity nykyiseen


tiistai 1. lokakuuta 2013

boooring!

Tylsääää! Istun tällä hetkellä koulussa tunnilla, ajattelin nyt tännekin kirjoittaa kun koneella seikkailen. Mulla ei oikeestaan oo mitään ihmeempää kerrottavaa teille eikä viikonlopustakaan, yllätys yllätys yhtään kuvaa. Laitan kuitenkin joitain vanhoja kuvia tänne ettei tulisi pelkästään tekstiä.


Viikonloppuna olin töissä ja vietin aikaa poikaystäväni kanssa. Syötiin myös molempina aamuina runsaat aamupalat, kouluviikkoina kun ei oiken ehdi aamulla syömään. Sunnuntaina kävin isäni luona katsomassa uutta paljua. 
Eilen alkoi uusi viikko, joka koostui koulupäivästä ja iltavuorosta töissä. Tänään kuitenkin on aihetta juhlia, nimittäin poikaystäväni saa ajokortin takaisin, joka on puoli vuotta ollut kuivumasssa! Oon niin ilonen, kun saan vähän vapaata ajamisesta. Illalla olis tarkotus mennä elokuviin ja ehkä syömään jonnekin.


Oon odottanu kuin kuuta nousevaa mun postipakettia, jossa on mun kaks uutta takkiani! Toi mun vanha syystakki alkaa vähän olemaan liian kylmä näillä keleillä. Sais kyllä paketti pikkuhiljaa alkaa tulemaan..
Eipä mulla tällä kertaa muuta, yritän nyt muistaa kantaa sitä kameraa mukanani! Ja tää ulkoasu ärsyttää myös aika paljon, sitäkin tarvisi hiukan fiksata.

                                                                    -Sanna-